Työtöntä saa nyt hakata ja oikein luvan kanssa

MIELIPIDE

Olen 62-vuotias Alma Median Yt- neuvottelujen tuloksena itsensä ulkoistamaan pakotettu entinen lehtikuvaaja. Lähtösanat henkilöstöresurssijohtajalta olivat ”Nyt Henry villasukat jalkaan ja kotisohvalta hyvä asento”.

Kaltaisiani ja ikäisiäni työttömiä on Suomi väärällään. Kuusikymppisinä eri yrityksistä ja eri syistä ulkoistettuja ammattilaisia. Täällä kaiken ulkopuolella me olemme olleet haavi auki katsomassa pitkän työuran jälkeen, mikä on todellinen arvo ihmisellä 100-vuotiaassa Suomessa.

Aktiivimalli minulla tarkoitti sitä, että hain vajaa vuosi sitten taksikurssille ja pääsin, mutta en voinut mennä, koska TE-hallinto katkaisi ansiosidonnaisen maksattamisen kurssin takia. He eivät halunneet että hankkisin uuden ammatin itselleni, en siis hankkinut.

Aktiivimalli työttömällä tarkoittaa myös sitä, että ensimmäinen kysymys työttömäksi joutuneelle on ”Eihän sinulla tai lähisukulaisellasi ole mitään yritystoimintaa?” Saman kysymyksen esittää myös kassa, joka maksaa ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen.

Kassani edustaja sanoi minulle vuosi sitten, ” Sinä voit olla vaikka 65-vuotiaaksi asti ansiosidonnaisella nk. lisäpäivillä, koska olet eräällä tavalla ”putkessa”. Tarkoitukseni on jäädä reilun vuoden päästä eläkkeelle.

Aktiivimalli tarkoittaa siis sitä, että meidän pitäisi mennä kurssittamaan itseämme, että meistä tulisi vielä parempia työntekijöitä tälle yhteiskunnalle, joka on pakottanut meidät tänne paariaan.

Kysyn nyt kaikilta vastuullisilta ”Mikä on se hyöty ja ilo minkä saatte revittyä meistä yli kuusikymppisistä työttömistä aktiivimallillanne”? Tunne minulla ja monilla muilla kaltaisillani on varmaankin seuraava.

Jos olisimme nyt jatkosodassa ja meidät kaikki kuusikymppiset ja sitä vanhemmat kävelykelpoiset olisi yhtäkkiä tarvittu puolustamaan rakasta isänmaatamme. Meidät olisi ohjattu suoraan eturintamaan, koska siellä niitä todellisia osaajia tarvitaan. Kysymys kuuluu ”Kenen pokka riittäisi selittämään vuonna 2018 miksi siirrettiin aikoinaan tietty ikäluokka tuhottavaksi eturintamalla, kenen käskystä ja kuka ottaa vastuun?

Ymmärrän kyllä, että aktiivisuutta pitää lisätä, mutta sitä en ymmärrä miksi meillä aina hakataan työttömät, jotka olemme kuin erimuotoisia palikoita ja kaikki erilaisia ihmisiä, samasta reiästä sinne auvoiseen mukamas työelämän laatikkoon, jossa on vain yksi pyöreä reikä, ei mitään muuta.

Henry Rantaniemi

Työtön lehtikuvaaja, VLK kameraseura 74:n puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, teknisenlautakunnan varapuheenjohtaja, VLK-seuran hallituksen jäsen ja paljon muuta, mutta Jari Lindströmin, Juhana Vartiaisen, Ben Zyskowiczin ja usean muun mielestä tarvitsee ruoskia aktiivimallilla ja kunnolla, koska on huono ihminen.

Isänmaani 100-vuotias Suomi

                      Tähän maahan matkamies jo moni tietä kysyy
Sinne saattaa löytää vaikka paikallansa pysyy
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa
Itsestäni etsittävä on mun mielenrauhaa
Tämä maa on muutakin kuin sote tai maakunta
Tämä maa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Isänmaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!

Tästä maasta kuvitellaan paljon kaikenlaista
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista
Voi, kun kaikki jatkuvasti isänmaasta jauhaa
Vaikka kaikki tahtoa vois maailmalle rauhaa
Tämä maa on muutakin kuin pelkkää toiveunta
Tämä maa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Isänmaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!

Tästä maasta uskoo moni onnen löytävänsä
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha
Tämä maa on muutakin kuin sote tai maakunta
Tämä maa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Isänmaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!
Tämä maa on muutakin kuin pelkkää toiveunta
Tämä maa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Isänmaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!

Vaihtoehtoinen totuus on susi lammasten vaateissa

Journalismista on tullut tuote. Uutisia tehdään poistumatta työpaikalta ja ainaisesta kiireestä johtuen uutisia tehdään yhä useammin helpoimman kautta. Tuotteen arvo mitataan markkinoilla, jossa sen ostajina ovat mainostajat. Lehden lukijoista ja multimedia yleisöistä on tehty mediakonsernien ja mainostajien orjia. Tilanne on kuin huumekaupassa, jossa ensimmäinen kierros on aina ilmainen. Silmät ja korvat puhalletaan täyteen enkelintomua, kohta meille riittää pelkkä uutisten viihteellisyys ja totuuden jälkeinen aika. Kaikella tällä pyritään heikentämään yksilön kykyä ajatella ja toimia itsenäisesti. Tuotteistumisen näkee, kun useat mediat kilpailevat samalla haaskalla. Kilpaillaan siitä, kuka saa ensimmäisenä mehukkaimman palan itselleen?

Meille tarjotaan siis kapeaa ja viihteellistä käsitystä maailmasta jossa elämme. Syvempi ymmärrys ja kriittinen tarkastelu pyritään estämään, uutiset ja viihde sekoittuvat koko ajan. Tästä seuraava informaatiovirran rapautuminen aiheuttaa väistämättä johtamisen rapautumista. Mediassa nopeuden tavoittelu ja klikkijournalismi tekee tuhojaan. Instituutioiden jakama tiedotemassa syrjäyttää totuuden ja kunnollisen tiedonvälityksen. Ammattilaiset hoitavat tiedottamisen ja media niiden tiedotteiden eteenpäin välittämisen.

Puhutaan totuudesta, mutta usein se on vain puettu totuuden kaltaiseen asuun. Tärkeintä on hallita informaation koko jakoketju. Muokkaamalla viestiä ei paranneta sisältöä, vaan hallitaan vaihtoehtoista totuutta. Lisäksi monia journalismin tekijöitä ahdistavat ne rajat, joita työnantajat ja -tehtävät heille asettavat. Valtaa pitävillä ihmisillä on aina ollut mahdollisuus puhua totta tai valehdella. Aina on ollut journalisteja, joista on tullut tahtoen tai tahtomattaan valtakoneistojen tiedottajia. Jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua.

Poliittinen valta ja mediavalta halveksivat suurta yleisöä ja haluavat, että se ei lähde väärien ajatusten tai ajattelijoiden perään. He ovat myös sitä mieltä, että suuri yleisö on tietämätön, ulkopuolinen ja tungetteleva. Heidän mielestään ihmiset on pantava ruotuun, koska päätöksenteko kuuluu vain älykkäälle vähemmistölle. Kaikesta tästä on seurannut myös positiivisen konsensuksen rapautuminen.  Mikä puolestaan tukee kansallisaatteiden nousua, vahvistaa äärioikeistoa ja ihmisten harrastamaa populismia. Sitä saa mitä tilaa ja sitä on saatu mitä on tilattu.

Nykyiset uudet tiedonjakoalustat, sosiaalinen media ja internet, ovat nopeudessaan ylivertaisia. Siksi ne ovat myös maailman nopeimpia valehtelijoita. Puhelimet ovat tänä päivänä mukana kulkeva mediakonserni. Töitä tehdään usein kännykkäsovelluksilla ja kännykkäsovelluksille. Kilpaillaan siitä, kuka jakaa ensimmäisenä tietoa, mutta faktojen tarkistamiseen ei juurikaan keritä. Seurauksena on usein jonkinasteinen somekohu. Se voi olla myös itsetarkoitus. Halutaan että asiat ovat sekaisin yhteiskunnassa, koska se on osa poliittista valtaa ja tiedotusvaltaa. Väistämätön seuraus tästä kaikesta on tietämättömyys asioiden oikeasta tilasta.

Se joka ei tiedä, juoksee tiedon perässä, kuin tulvan uhri puhdasta juomavettä etsien. Meidät hukutetaan merkityksettömän tiedon tulvaan ja silti mistään ei tunnu löytyvän sitä yhtä pulloa raikasta vettä juotavaksi. Myös nopean reagoinnin pakko ahdistaa tätä aikaa. Toimittajilla ei ole enää aikaa tehdä työtään kunnolla. Varsinkaan heillä ei ole aikaa kyseenalaistaa esimiehiensä tai kustantajiensa motiiveita. Toisaalta sen tekeminen tarkoittaisi usein myös työpaikasta luopumista.

Jos totuus on vaikeasti havainnoitavissa tai sitä on vaikea löytää, se on vain pyrittävä kaivamaan esiin. On korjattava valheet ja kerrottava totuus, muuten yhteiskunta ei voi kunniakkaasti jatkaa kulkuaan. Eri maiden hallitukset, suuryritykset ja monet muut tahot, joilla on valtaa, valehtelevat.  He tekevät sen turvatakseen oman selustansa joko tarkoituksellisesti tai tarkoituksettomasti. He eivät valehtele koko aikaa, mutta tarpeen tullen ja se riittää. Kannattaa tarkistaa kerrottu totuus useammasta eri lähteestä. Erilaisten vasikoiden kertoma sisäpiiri totuus kannattaa aina tarkistaa ehdottomasti. 

Meidän on oltava kiinnostuneita totuudesta ja tiedostettava ne tahot, jotka sitä vahtivat ja ne tahot, jotka eivät siitä halua kertoa. Valtakoneistot vahtivat meitä kaikkia ja haluavat yleisen samanmielisyyden vallitsevan kaikkialla. Muutenhan he eivät meidän kanssamme pärjää. Konsensus on paras vallan vahtikoira, jos journalistit eivät sitä pysty olemaan. Jos kaikkialla vallitsee yleinen epäluottamus, sitä käytetään oitis hyväksi, varsinkin, kun se kohdistuu journalisteihin.

Mikä on oikea journalisti? Journalistille ei kelpaa mikään normaali, hän haluaa elää ja toimia marginaalissa. Sieltä hän pääsee ammentamaan uutistensa ja juttujensa aiheet. Häntä kiinnostaa totuus ja tiedon hankinta. Hän tekee pyyteettömästi töitä kaivaakseen esiin vastaukset mieltään askarruttaviin kysymyksiin. Hän paneutuu asioihin kuin tukija, joka haluaa poistaa kaiken syövän ja tehdä maailmasta terveemmän paikan elää. Hänellä on myös mahdollisuus käyttää aikaa hyvän sisällön tuottamiseen.

Hän rakastaa draaman kaarta ja kokee journalismin enemmän kutsumukseksi kuin ammatiksi. Hän on utelias ja kiinnostunut ihmisistä, myös tavallisista. Hän menee ulos ihmisten pariin ja käsittelee heitä tasapuolisesti. Hän ei anna epäolennaisuuksien kuten henkilön aseman vaikuttaa itseensä. Hän työskentelee riippumattomasti ja seurauksia pelkäämättä. Hän ei tee informaatiosta propagandaa, vaan antaa kansalaisille oikeaa ja oleellista tietoa heille merkityksellisistä asioista. Hyvän ja laadukkaan journalismin tekeminen antaa demokraattiselle yhteiskunnalle keuhkot, joilla hengittää.  

Jos me kuluttajat menetämme tämän tiedotussodan, me olemme itse siihen syypäitä, koska haluamme mieluummin lipua unelmissamme, annamme joen viedä ja hukumme.

Lähde: Dokumentti totuuden jälkeinen aika

Petteri Järvisellä oli varaa twiitata, mutta mikä on ihmisen painoarvo?

Petteri Järvinen mokasi somessa, kun kirjoitti twiitissään " Tästä voi tulla pitkä lento..." tai vastaavaa. Kuvassa hänen kyljessään ja vierellään istui runsas nainen. Liittyikö twiittaus naisen lihavuuteen tai ei, sitä ei olisi kannattanut lähettää. No, ehkä parhaalle kaverille yksityisenä Whatsapp-viestinä tai ei ollenkaan. Senkin Petteri olisi tiennyt.

Kaikesta siitä mitä teemme somessa jää jälki. Jälki, jota on vaikea pyyhkiä pois.

Mutta mennäänpä lentämiseen, mistä minulla on tietenkin vain satunnaisia kokemuksia. Eli, jos haluat olla rauhassa, älä tilaa halvimpia lippuja halvimmalta lentoyhtiöltä tai tunnelmasi voi pilata mikä tahansa asia, kuten astuessasi täyteen ruuhkabussiin. Jos sinulla on vara twiitata, on sinulla oltava varaa myös sen hintaisiin lippuihin, joilla voit matkustaa liki koskemattomana. Kannattaa pitää mölyt mahassasi varsinkin, jos olet muuten hoikka, aika on vaan sellainen.

Täysin eriasia on se, että lentoyhtiöt alkaisivat oikein tosissaan kiinnittää huomiota ihmisten painoon lentokoneeseen tulevien matkakassien ja reppujen painon sijaan. Sen voisi aloittaa sijoittamalla kolmen matkustajan penkkeihin kaksi pulskempaa ihmistä. Olemme viimevuosina halvalla lentäessämme törmänneet monta kertaa siihen, että sortteeraamme meidän kolmen matkustajan tavaroita niin, että emme kerryttäisi ylipainoa pakaaseihimme ja maksaisi siten ylihintaa.

Esimerkki1. Jos ihminen painaa 70kg ja hän saa viedä koneen matkustamoon laukun, joka painaa enintään 25kg, yhteispainoa tulee 95kg.
Esimerkki 2. Ihminen painaa 130kg ja haluaa viedä koneeseen myös 25kg painavan pakaasin, yhteispainoa tulee 155kg. Eroa on 60kg. Silti lentoyhtiön focus on pelkästään laukkujen painossa ja niiden hinnoittelussa, ei ihmisten. Jos painoa pakaaseissa on liikaa, niin maksat ylimääräistä. Jos itse painat ylimääräistä, se ei kuulu lentoyhtiölle.

Mutta mikä on ihmisen painoarvo lentoyhtiöille? Jos lennät Dubaihin 130 eurolla, pitäisi olla varaa ottaa vähän matkatavaroiden ylipainoa koneeseenkin. Siitäkin on konkreettista kokemusta, kun kyseisestä kohteesta paluulennolla oli iso ryhmä etnisesti pukeutuneita ja viehättäviä suomalaisia naisia. Heilla oli niin paljon henkilökohtaisia nyssäköitä mukanaan, ettei koneen yläkaappeihin mahtunut, vaan osa oli jalkatilassa ja ties missä, totesi siihen virolainen stuertti päätään pyörittäen "Tästä voi tulla pitkä lento", tietenkin norjaksi.

Journalistisen totuuden ensimmäinen päivä

Journalististen tuotteiden ja niiden tekijöiden on kehityttävä tai kaksipäinen kotka tulee ja syö heidät. Se ei pelkästään revi lakikirjaa, vaan syö myös sen kantajan. Paikallislehden kuvaajana minun oli noustava joka aamu tuhkasta, että pystyin uudistumaan visuaalisesti edes jotenkin seuraavaan päivään.

-Valemedia on parasta, mitä journalismille on tapahtunut vuosiin sanoo London  School of Economicsin professori Charlie Beckett. Hän sanoo myös, että laatumedian on tultava alas norsunluutornistaan ihmisten pariin vahvalla arvopohjalla ja vastuullisuudella.

Tämän voi ymmärtää myös niin, että eräs vastavalittu presidentti Donald Trump voisi sittenkin omenapuita potkiessaan saada mädät omenat putoamaan. Sitä voisi tapahtua niin kotona kuin ympäri maailmaakin, jollei se sitten aiheuta kaiken tuhoa. Ainakin hän on asettanut itsensä sekä kaikki toimensa sellaiseen terraarioon, jossa on koko ajan kaikkien seurattavana.

Varsinkin häntä seuraavat kaikki ne journalistisesti heränneet ja siten uudistuneet tahot, jotka hän on moneen kertaan haukkunut. Sanoisin, että hän pelasti journalismin tähän päivään asettamalla sen luutuneet tekijät kyseenalaisiksi. Tämä voi olla journalistisen totuuden ensimmäinen päivä.

Jo vuosia sitten tuli muotiin lehtitalojen kaikenmaailman synteettisten sisäisten arvojen säätö. Ne olivat vahvasti ylhäältä asetettuja, teennäisiä ja tarkoituksettomia. Ikävä kyllä vieläkin niitä uskalletaan esittää julkisesti mediatalojen mielikuvamainonnassa. Journalistin ohjeet olisi ollut oiva apu siinä ajattelussa.

Siitä seurasi tulosajattelun ottaminen ainoaksi työkaluksi ja siitä seuranneen kuvajournalismin ulkoistaminen journalistisista tuotteista. Se myös on heikentänyt journalismin uskottavuutta. Tätä totuutta ei lehtitaloissa ole suostuttu ymmärtämään. Toimittajan itse ottamien kuvien laatu voi olla aivan hyvä, kuten ubertaksi voisi olla ainoa oikea ratkaisu liikennekaareen.

Oikeat arvot ovat niitä, joilla ihminen kohdataan toimituksen ulkopuolella. Niissä arvoissa tavallista ihmistä ja asioita arvostetaan. Ne eivät ole mainoksen hitaasti avautuvia kukkia, vaan sitä todellisuutta, jossa me päivittäin elämme. Jos niissä arvoissa eivät ole kaikki ihmiset mukana, niin niissä arvoissa ei ole ketään ja ne ovat vain tyhjiä hylsyjä. Se ei tarkoita sitä, että lehtien on oltava täynnä juttuja lemmikkien erinomaisuuksista, sosiaalinen media on sitä varten. Se tarkoittaa ihmisarvoista journalismia, josta tekijä voi olla aina ylpeä.

Uskonto, politiikka ja SDP

Uskonto, politiikka ja SDP

Me tavalliset suomalaiset olemme kasvaneet elämään irti kirkosta.

Muistan lapsuuteni 1960-luvulla, jolloin vanhat mummot pelottelivat meitä työläisten lapsia Jumalan kostolla ja kuumilla taivaasta satavilla kivillä. Pyhäkouluja vetivät uskossaan ahdistuneet tai autuaaksi tulleet naiset. Rippikoulu olikin jo sitten pelkkä läpijuoksu seurakuntasalista kirkon kautta vapauteen. Kirkosta eroamista ei kukaan edes harkinnut, olimme tapakristittyjä.

Kun sitten eksyin elämässäni töihin vuodeksi islaminuskoiseen maahan, jota johdettiin tiukasti poliisivoimin ja juutalaisia vihattiin oikein urakalla. Silloin alkoi minun uskonnollinen kehitykseni. Tiesin, ettei luterilaisuuteni ollut kummoista, meillä oli eräänlainen uskonvapaus Suomessa. Uskokoon ketä huvittaa ja mihin huvittaa, hihhulit pysykööt temppeleissään. Seurasin siellä Jehovan todistaja työkaverini kipuilua ja totesin monesti, että teillähän on ihan sama meininki omassa porukassanne, mutta ette vain uskalla olla sitä mieltä.

Kokonaisen kansan hallitseminen uskonnolla teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Käsitykseni Jumalasta muuttui hyvin vahvasti ja panteistiseen suuntaan. Jos Jumala ei ole joka paikassa, häntä ei ole olemassa, oli minun päättelyni tulos. Mitä enemmän olin seurannut ja tullut tietoiseksi uskonnon vaikutuksista ja uskonnolla vaikuttamisesta, sitä varmempi olin asiasta. Raamatut, koraanit ja muu uskonnollinen kirjallisuus vaikuttivat enemmänkin ymmärtämättömille suunnatulta propagandalta.

Minusta tuntuu, että uskon Jumalaan, mutta niin vahvasti ja omalla tavallani, ettei sitä voi kukaan tosiuskova hyväksyä. Nyt alkaa käydä samoin sosialidemokratian kanssa. Olen tässä kuntavaalien yhteydessä ottanut kontaktia puolueemme poliitikkoihin ja muihin edustajiin. Heille on merkityksellistä vain annettu ääni, loppu on politiikan ylätason ja eliitin kikkailua. Kun ääni uurnaan kilahtaa, niin sielu tyhjyyteen vilahtaa.

Minut valittiin juuri neljännelle kaudelle kaupungin valtuustoon SDP:n edustajana, minulla on puolueen jäsenkirja, mutta kuka vahvistaisi minua uskossani. Paikallisesti kaikki on kohtuullisen hyvin, mutta jos työväenliike ja SDP ovat todella olemassa, miksi minusta tuntuu juuri tältä. Miksi minusta tuntuu, että jossain on yhteisö, jossa minua oikeasti kuunnellaan ja jossa tunnen olevani kotonani. Ehkä se mitä kaipaan on se  muutos puolueessamme, jota tässä odottelen. Kirkosta olen jo eronnut, vuosia sitten.

Tarkoitus pyhittää keinot- all governments lie

Tietämätön enemmistö on raivattava sivuun. Se on saatava toimimaan ”oikein”, sen omaksi parhaaksi. Jos sen annetaan osallistua, tapahtuu kaikenlaisia virheitä. Kun taas me vastuulliset osaamme päättää, mikä on oikein, me osaamme asiat. 

Kaikki valtaapitävät valehtelevat lähtökohtaisesti. Vain vapaa ja riippumaton journalismi voi sen paljastaa. Mikä on etiikan ja moraalin taso, kun valtamediat ovat kritiikittömiä ja suorastaan edesauttavat vallanpitäjien pyrkimyksiä. Kysyttäessä töitä tehdään vilpittömin mielin, ei tarkoituksella koskaan.

Media on bisnestä ja kun jostakin tulee bisnestä, siirtyy vastuu aina käyttäjälle. Suuret mediatalot ovat isoja liikeyrityksiä, joita ohjaavat markkinat ja kaikki muut valtakoneistot. He eivät välitä, kuin sisäpiiristään. Media on muuttanut uutiset liiketoiminnaksi, joka on kuin pikaruoan ja videopelien myyntiä. Kate kasvaa lisäämällä tuotteeseen rasvaa, sokeria ja väkivaltaa, joita lihava sohvaan jämähtänyt peliriippuvainen kuluttaja himoitsee.  - Matt Taibbi -

Riippumatonta journalistia ohjaa kuitenkin omatunto. He ovat niitä jotka välittävät, eivätkä salaile sortoa siellä missä sortoa tapahtuu. He kertovat asioiden oikean laidan, eikä sitä, miltä asioiden halutaan näyttävän.

Elämme vapaan lehdistön illuusiossa, jossa ainoa tasapainottava voima on riippumaton media. Se on vastavoima markkinoille, jotka pyrkivät muokkaamaan informaatiotaan haluamalleen tavalle. Se on ainoa, joka voi haastaa suuryritysten ja valtioklikkien vallan. Jos lähtökohta on se, että kaikki valehtelevat on journalismin tehtävä saada totuus esiin. Mikä on totta ja mikä on hevonpaskaa.Kun valtio ei voi enää käyttää painostukseksi voimakeinoja, se on joutunut ottamaan käyttöönsä tavan hallita ihmisten mielipiteitä ja asenteita.  - Noam Chomsky -

Kun kansa taistelee vapautuksensa puolesta, sitä ei häiritse edes vihollisen massiivinen ylivalta, koska se kokee taistelunsa oikeutuksen ja sen tärkeyden. Köyhien pyrkimys valtaan täytyy nähdä sitä taustaa vasten, että rikkaat ovat olleet siellä koko ajan.

Propagandaa vai journalismia, valinta on tekijän ja kuluttajan tulisi ymmärtää, kummasta on kysymys. Tietty sisäinen ”journalistinen oikeaoppisuus” voi olla selityksenä monelle mediatalojen työntekijälle, sillä voi säilyttää työpaikkansa. Mitä enemmän valtaa, sitä enemmän vartijoita. 

Yleisesti hyväksytty virallinen totuus on hyvän journalismin vihollinen, 

Vältetään kertomasta vaikeita totuuksia yhteiskunnastamme ja ympäröivästä maailmasta. Mieluummin kerrotaan jonninjoutavien julkisuuden henkilöiden edesottamuksista ja taloudellisista koukeroista. Kuluttajien focus viedään tarkoituksellisesti pois todellisista asioista ja ongelmista, ihmisten päivittäisistä selviämistaisteluista. Elämä sosiaalitukien varassa tai pakolaisena oleminen rikkoisi tunnelman.

Hyvän nykyjournalismin, joka voi olla myös pelotonta mielipidejournalismia, tähtäimessä on aina valtio. sen johtajat ja kaikki muu yhteiskunnallista valtaa pitävä koneisto. Sitä voidaan huoletta syyttää vääränlaisesta isänmaallisuudesta, koska sen tähtäin on aina ylöspäin, eikä alaspäin.  Sen tehtävä on kertoa totuus, puolustettava heikkoja. Taisteltava oikeuden puolesta vihaa ja pelkoa vastaan, että voisimme elää maailmassa, jossa moninaisuutemme olisi ilo, eikä syy tappaa toisiamme.

I.F.Stonen hengessä Henry Rantaniemi 

Demokratia ei ole huutoäänestystä

Viime viikolla vietettiin demokratia-viikkoa. Demokratia on kansanvaltaa, demokratiassa kansalaisten pitää päästä vaikuttamaan.

Mutta miten pieni ihminen voi vaikuttaa maan tai Valkeakosken asioihin? Monellakin tapaa, kuten äänestämällä, kansalais- ja kuntalaisaloitteilla.

Demokratiaa on myös tapa valita päättäjät. Suomessa on käytössä edustuksellinen demokratia. Kansalaiset valitsevat yhdessä vaaleilla keskuudestaan päätöksentekijät.

Kaikki tietävät, että Suomi on demokratian ykkösmaita maailmassa. Mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Demokratia on arvoja, yksilönvapautta, kansalaisten poliittisia oikeuksia, sananvapautta, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa.

Ennen kaikkea, demokratia on keskustelua, jossa päättäjät eivät vain keskustele keskenään, vaan keskusteluun tarvitaan mukaan kansalaisia.

Demokratia kehittyy muun yhteiskunnan mukana. Myös keinot osallistua yhteiseen keskusteluun ovat nykyään entistä paremmat.

Kaiken päätöksenteon on oltava demokraattista, mutta se ei voi toteutua huutoäänestyksellä. Vaaleilla valittujen henkilöiden päätöksenteoilla mitataan demokratian lujuutta ja uskottavuutta kansassa.

Demokratiaan kuuluu mahdollisuus vaikuttaa äänestämällä kaikissa mahdollisissa vaaleissa. Se on yksi merkittävimpiä kansalaisoikeuksia.

Tänä päivänä, kun erilaiset ääriliikkeet nostavat päätään milloin missäkin maassa, on tärkeätä arvostaa omaa maataan. Mikä on sinun tapasi, huutaa vai äänestää?

Henry Rantaniemi

Työ tekee vapaaksi - arbeit macht frei

Työvoimaviranomaiset eivät eroa natsisaksan toimijoista millään tavalla. Työttömät ovat heille tämän päivän juutalaisia. Työvoimapalveluita muutetaan parhaillaan rekryfirmojen hoteisiin ja sitten se kyyti vasta kylmää onkin. He jakavat työttömät eri kasteihin, hakevat TE-hallinnolta leiman. Yksi porukka viedään suoraan poistettavaksi, toinen porukka tapetaan työllä työleireillä ja kolmas porukka onnelliset ammattilaiset saavat soittaa ministerivieraille kamarimusiikkia päivällisen aikana.

   Eniten minua rasittaa se tietoisuus, että työttömien kyykytys ja kölin alta vetäminen ovat tosiasia.  Vastuussa olevat poliittiset päättäjät yrittävät koko ajan selittää asiaa toisin. Heidän maailmansa on täynnä kannustinloukkuja ja muuta jargonia. Katsellaan junanikkunasta maisemaa ja päivitellään, kun ei näy yhtään työtöntä tekemässä risusavottaa.

   Risusavotta on vaativaa työtä. Olen hakeutunut työllisyystöihin risusavottahommiin työnsuunnittelijaksi, mutta vastaukseksi sain haastattelun jälkeen ”substanssiosaamisesi puskissa ei riittänyt”, no myöhemmin sekin olisi riittänyt, mutta autottomuus esti tehtävän vastaanoton. Työttömällä pitää olla oma auto, mieluummin neliveto.

   Rekrytointiprosessi on tänä päivänä rakennettu sellaiseksi, että työnantajalla on mahdollisuus haluamallaan tavalla ja tarvittaessa saada tietyt hakijat pois pelistä. Varsinkin journalistisella alalla se on totta koko ajan. Organisaatioiden alimmillekin tasoille haetaan muutosjohtajaa ja hihamerkissä ei saa olla punaista väriä, eikä oikein vihreääkään.

   Järjestelmän heikoimmilta kerätään rahat pois ja samalla heistä tehdään syyllisiä. Rekyyli tulee lopulta aina kaikessa takaisin työttömään itseensä. Hyvän kotikasvatuksen saanut työtön syyllistää itsensä. Me olemme keräilijä-metsästäjä kansaa alun perin, enää pystymme vain keräämään rahaa tai metsästämään syylisiä. Kysykää vaikka EK:n johdolta tai seuratkaa heidän kannanottojaan. Jos tämä kansa ei kohta nouse kapinaan kohtelunsa takia, meidät voi viedä riihen taakse ja ampua, koko sakki.

   Mitä sitten pitäisi tehdä? Jos työtön tähtää mihin tahansa ammatilliseen koulutukseen, hänen täytyy voida luottaa järjestelmään. Häneltä ei saa viedä mitään tukia pois, vaan päinvastoin niitä on annettava lisää. Omaa ajattelua ja aloitteellisuutta pitää kannustaa eikä dissata. Työvoimapoliittiseen päätöksentekoon pitää saada aimo annos luovuutta lisää.

   TE-palvelut eivät tajua ihmistä, heidät on opetettu ymmärtämään vain lakipykäliä.  Kolmas sektori, erilaisine UraOvi tyyppisine toimijoineen, työllistää Suomessa 76 % työttömistä. Miten se on mahdollista? Tiedän, heillä on asiakaslähtöinen ote oman työnsä tekemiseen, he arvostavat ihmistä ja heillä on hyvä sydän. He toimivat työttömän kanssa vuorovaikutuksessa inhimillisesti ja hyviä tapoja kunnioittaen.

   Työn tekeminen pitäisi olla suuri ilo. Sen pitäisi olla ikiliikkuja, joka ottaa ja antaa energiaa, mutta ei tapa. Hyvässä työyhteisössä työ ei tunnu edes työltä. Mikä tahansa työ voisi olla sellaista, jos niin halutaan. Nyt on jo työnantajia, jotka eivät alistu KIKY- sopimuksen ehtoihin, vaan tukevat työntekijöitä ja työn tekoa. Aika jonka työntekijä antaa työnantajalle on molemmille arvokasta. Parhaimmillaan työpaikkoja johdetaan hyvän paimenen filosofialla. Hyvä paimen pitää huolta laumastaan, niistä heikoimmistakin.

Keisarin uudet vaatteet

Täällä 100-vuotiaassa Suomessa on menossa tällä hetkellä ”Keisarin uudet vaatteet näytelmä”.

Siinä näytelmässä ei ole niinkään tärkeää se miten asiat oikeasti ovat tai sisältö, kaikkein tärkeintä on se miltä ne saadaan näyttämään. Kansa katsoo näytelmää suu auki, kun tilanteet ja asiat muuttuvat koko ajan. Vauhtia pitää olla, että näyttäisi edes joltain ulospäin.

   Kaikki tapahtuu pyytämättä. Esitys muuttuu ilta illan jälkeen uudeksi. Työttömät ovat tämän esityksen väkisin yleisön seasta poimittuja stuntteja ja pellejä, joilla teetetään vaarallisimmat temput ja lopuksi hierotaan kakkua naamaan. Kakku on peräisin työministeri Jari Lindströmin ja EK:n Jyri Häkämiehen tapaamisesta, johon unohdettiin kutsua SAK:n Jarkko Eloranta mukaan, koska sitä ei voitu paikallisesti sopia.

   Työttömien haastatteleminen kolmen kuukauden välein on nyt se näytelmä ja se keino millä exel-taulukot saadaan näyttämään juuri sitä mitä niiden halutaan näyttävän, eli kehitystä täytyy pystyä esittämään. Siirretään numeroita paikasta toiseen ja kaikki on heti toisin. Otetaan uusi toimintamalli käyttöön ja ajetaan caterpillarilla kevätesikoiden yli.

   Joku sanoisi, että kansaa kusetetaan. Mitä valtio tekee sellaisella kansalla jota voidaan kusettaa? Korkeintaan se voidaan kutsua studioyleisöksi johonkin viihdeohjelmaan ”Pitääkö olla huolissaan” tai vastaavaan. Tanssii tähtien kanssa ohjelman studioyleisöpaikat on varattu kansakunnan yläkerrokselle. Siellä eivät työttömät juhli, eivätkä tanssi.

   Työttömät tanssivat tällä hetkellä Suomen hallituksen pillien mukaan. Orkesterin johtajana toimii Juha Sipilä ja tinapilliin puhaltaa Jari Lindström. Soolo-osuudet vetäisee Anne Berner harpulla. Eikä se ole huuliharppu. Tanssi päättyy perinteiseen tuolileikkiin, koska aina pitää joku saada jäämään ilman tuolia ja nolostumaan.

   Esitys jatkuu, katsojat nauravat, kun eivät muutakaan osaa.

Työttömiä ei ole naurattanut enää pitkään aikaan, mikään.

T. Henry Rantaniemi

Työtön lehtikuvaaja, VLK kameraseura 74:n puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, teknisenlautakunnan varapuheenjohtaja, VLK-seuran hallituksen jäsen ja paljon muuta, mutta Jari Lindströmin, Juhana Vartiaisen, Ben Zyskowiczin ja usean muun mielestä tarvitsee ruoskia aktiivimallilla ja kunnolla, koska on huono ihminen.