Uskonto, politiikka ja SDP

Uskonto, politiikka ja SDP

Me tavalliset suomalaiset olemme kasvaneet elämään irti kirkosta.

Muistan lapsuuteni 1960-luvulla, jolloin vanhat mummot pelottelivat meitä työläisten lapsia Jumalan kostolla ja kuumilla taivaasta satavilla kivillä. Pyhäkouluja vetivät uskossaan ahdistuneet tai autuaaksi tulleet naiset. Rippikoulu olikin jo sitten pelkkä läpijuoksu seurakuntasalista kirkon kautta vapauteen. Kirkosta eroamista ei kukaan edes harkinnut, olimme tapakristittyjä.

Kun sitten eksyin elämässäni töihin vuodeksi islaminuskoiseen maahan, jota johdettiin tiukasti poliisivoimin ja juutalaisia vihattiin oikein urakalla. Silloin alkoi minun uskonnollinen kehitykseni. Tiesin, ettei luterilaisuuteni ollut kummoista, meillä oli eräänlainen uskonvapaus Suomessa. Uskokoon ketä huvittaa ja mihin huvittaa, hihhulit pysykööt temppeleissään. Seurasin siellä Jehovan todistaja työkaverini kipuilua ja totesin monesti, että teillähän on ihan sama meininki omassa porukassanne, mutta ette vain uskalla olla sitä mieltä.

Kokonaisen kansan hallitseminen uskonnolla teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Käsitykseni Jumalasta muuttui hyvin vahvasti ja panteistiseen suuntaan. Jos Jumala ei ole joka paikassa, häntä ei ole olemassa, oli minun päättelyni tulos. Mitä enemmän olin seurannut ja tullut tietoiseksi uskonnon vaikutuksista ja uskonnolla vaikuttamisesta, sitä varmempi olin asiasta. Raamatut, koraanit ja muu uskonnollinen kirjallisuus vaikuttivat enemmänkin ymmärtämättömille suunnatulta propagandalta.

Minusta tuntuu, että uskon Jumalaan, mutta niin vahvasti ja omalla tavallani, ettei sitä voi kukaan tosiuskova hyväksyä. Nyt alkaa käydä samoin sosialidemokratian kanssa. Olen tässä kuntavaalien yhteydessä ottanut kontaktia puolueemme poliitikkoihin ja muihin edustajiin. Heille on merkityksellistä vain annettu ääni, loppu on politiikan ylätason ja eliitin kikkailua. Kun ääni uurnaan kilahtaa, niin sielu tyhjyyteen vilahtaa.

Minut valittiin juuri neljännelle kaudelle kaupungin valtuustoon SDP:n edustajana, minulla on puolueen jäsenkirja, mutta kuka vahvistaisi minua uskossani. Paikallisesti kaikki on kohtuullisen hyvin, mutta jos työväenliike ja SDP ovat todella olemassa, miksi minusta tuntuu juuri tältä. Miksi minusta tuntuu, että jossain on yhteisö, jossa minua oikeasti kuunnellaan ja jossa tunnen olevani kotonani. Ehkä se mitä kaipaan on se  muutos puolueessamme, jota tässä odottelen. Kirkosta olen jo eronnut, vuosia sitten.