Työ tekee vapaaksi - arbeit macht frei

Työvoimaviranomaiset eivät eroa natsisaksan toimijoista millään tavalla. Työttömät ovat heille tämän päivän juutalaisia. Työvoimapalveluita muutetaan parhaillaan rekryfirmojen hoteisiin ja sitten se kyyti vasta kylmää onkin. He jakavat työttömät eri kasteihin, hakevat TE-hallinnolta leiman. Yksi porukka viedään suoraan poistettavaksi, toinen porukka tapetaan työllä työleireillä ja kolmas porukka onnelliset ammattilaiset saavat soittaa ministerivieraille kamarimusiikkia päivällisen aikana.

   Eniten minua rasittaa se tietoisuus, että työttömien kyykytys ja kölin alta vetäminen ovat tosiasia.  Vastuussa olevat poliittiset päättäjät yrittävät koko ajan selittää asiaa toisin. Heidän maailmansa on täynnä kannustinloukkuja ja muuta jargonia. Katsellaan junanikkunasta maisemaa ja päivitellään, kun ei näy yhtään työtöntä tekemässä risusavottaa.

   Risusavotta on vaativaa työtä. Olen hakeutunut työllisyystöihin risusavottahommiin työnsuunnittelijaksi, mutta vastaukseksi sain haastattelun jälkeen ”substanssiosaamisesi puskissa ei riittänyt”, no myöhemmin sekin olisi riittänyt, mutta autottomuus esti tehtävän vastaanoton. Työttömällä pitää olla oma auto, mieluummin neliveto.

   Rekrytointiprosessi on tänä päivänä rakennettu sellaiseksi, että työnantajalla on mahdollisuus haluamallaan tavalla ja tarvittaessa saada tietyt hakijat pois pelistä. Varsinkin journalistisella alalla se on totta koko ajan. Organisaatioiden alimmillekin tasoille haetaan muutosjohtajaa ja hihamerkissä ei saa olla punaista väriä, eikä oikein vihreääkään.

   Järjestelmän heikoimmilta kerätään rahat pois ja samalla heistä tehdään syyllisiä. Rekyyli tulee lopulta aina kaikessa takaisin työttömään itseensä. Hyvän kotikasvatuksen saanut työtön syyllistää itsensä. Me olemme keräilijä-metsästäjä kansaa alun perin, enää pystymme vain keräämään rahaa tai metsästämään syylisiä. Kysykää vaikka EK:n johdolta tai seuratkaa heidän kannanottojaan. Jos tämä kansa ei kohta nouse kapinaan kohtelunsa takia, meidät voi viedä riihen taakse ja ampua, koko sakki.

   Mitä sitten pitäisi tehdä? Jos työtön tähtää mihin tahansa ammatilliseen koulutukseen, hänen täytyy voida luottaa järjestelmään. Häneltä ei saa viedä mitään tukia pois, vaan päinvastoin niitä on annettava lisää. Omaa ajattelua ja aloitteellisuutta pitää kannustaa eikä dissata. Työvoimapoliittiseen päätöksentekoon pitää saada aimo annos luovuutta lisää.

   TE-palvelut eivät tajua ihmistä, heidät on opetettu ymmärtämään vain lakipykäliä.  Kolmas sektori, erilaisine UraOvi tyyppisine toimijoineen, työllistää Suomessa 76 % työttömistä. Miten se on mahdollista? Tiedän, heillä on asiakaslähtöinen ote oman työnsä tekemiseen, he arvostavat ihmistä ja heillä on hyvä sydän. He toimivat työttömän kanssa vuorovaikutuksessa inhimillisesti ja hyviä tapoja kunnioittaen.

   Työn tekeminen pitäisi olla suuri ilo. Sen pitäisi olla ikiliikkuja, joka ottaa ja antaa energiaa, mutta ei tapa. Hyvässä työyhteisössä työ ei tunnu edes työltä. Mikä tahansa työ voisi olla sellaista, jos niin halutaan. Nyt on jo työnantajia, jotka eivät alistu KIKY- sopimuksen ehtoihin, vaan tukevat työntekijöitä ja työn tekoa. Aika jonka työntekijä antaa työnantajalle on molemmille arvokasta. Parhaimmillaan työpaikkoja johdetaan hyvän paimenen filosofialla. Hyvä paimen pitää huolta laumastaan, niistä heikoimmistakin.